keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Maailmanpylväs

Viime viikolla päästiin taas pitkästä aikaa käymään rakennuksella kurkkailemassa, kuinka asunto etenee!

 photo IMG_2807_zps8916c3b2.jpg  photo IMG_2823_zpsf2a4412c.jpg

Paljon oli viime kerrasta kerinnyt tapahtua, vaikkakin hieman keskeneräiseltä vielä näyttää. Sauna ja kyplyhuone oli rakennettu melkein valmiiksi, ja otimme asunnosta vielä viimeisiä mittoja, ettei käy köpelösti.

 photo IMG_2826_zps85c82bec.jpg
Maisema parvekkeelta alkaa koko ajan näyttämään eloisammalta!

Maanantaina käytiin uudella kirppiskieroksella, tällä kertaa vähän kauempana. Suuntana oli Äänekoski, mutta käväistiin myös Suolahden puolella, sekä matkan varrella Hirvaskankaalla.
   photo WP_003105_zpsff6f891b.jpg photo WP_003108_zpsf88dbabe.jpg

Suolahdesta löydettiin aikamoinen aarrepaikka, kun meidät sattumoisin neuvottiin kalusterealisointi-liikkeeseen. Sieltä löytyi kaikenlaista kalustetta vaikka millä mitalla, joitain piti ihan kunnolla tonkia esiin. Omaankin kotiin olisi löytynyt vaikka mitä kivaa, mutta näyttelyhuoneistoon saatiin vihdoin hommattua ihanat tuolit parvekkeelle, sekä laudoista rakennetun vanhan ison kaljakorin. Tuolien tuunausvuoro on ylihuomenna, mutta kokonaan pinkkiä koria kerettiin hioa jo viime viikolla.

 photo WP_003120_zpsbda1a060.jpg  photo WP_003127_zpsfc3b599d.jpg

Ruokapöydän lisäksi ollaan puutyöpajalla tehty myös seinähyllyt vanhjoen ovien ylijäämäosista. Toinen osa jäi vaaleanpunaisesta ovesta ja toinen turkoosista, ja vaikka kuinka ihanat värit olivatkin, niin raaputimme kuumailmapuhaltimen avulla maalit pois, jotta saataisiin ne asuntoon sopivimmiksi. Maalin poistaminen onnistuu näillä kuumailmapuhaltimilla tosi vaivattomasti ja melko nopeastikin!

 photo WP_003217_zps0681912c.jpg  photo WP_003226_zps1366ae77.jpg

Maalinpoiston ja hiomisen jälkeen käsiteltiin hyllyt vielä vaaleanharmaalla puuvahalla, joka on ostos Starkilta. Kannattimet hyllyille saamme Pislalta, ja sitten ei tarvitse muuta kuin kiinnittää paikoilleen!

 photo IMG_2833_zpsb3d47590.jpg

Pöydänjalatkin valmistuivat pääsiäisen aikana, mutta pöydästä kokonaisuudessaan lisää sitten kun se on täysin valmis! Näihin kuviin ja tunnelmiin, me toivotetaan ihanaa kevättä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti